Double Down & Pagpag

Lainaan tähän merkittävää maailmanlaajuista uutistoimistoa ja lähes blogini veroista  web-sisällöntuottajaa CNN:ää. Katso video.

Niin.

Tähän piti kirjoittaa jotain, mutta vitun vaikea lisätä mitään. Videon katsomisen jälkeen edellisen sivun tekstini vaikuttaa vastenmieliseltä. Fakta kuitenkin on, että sellaista ruokaa me syömme ”meidän maailmassamme”. Eräänlainen irvokas ravintoketju ei siihen pääty – meidän maailmamme ei ole ainut maailma. Jossain määrin vastaavanhenkistä toimintaa kuin videolla oli iltaisin omalla asuinalueellani, mikä, kuten aiemmin esitelty, ei ole parhaasta päästä Manilaa mutta ei tasan varmaan paskimmastakaan. Lopulta nämä jo vähintään kertaalleen läpikäydyt jätteet päätyvät Smokey mountain -kaatopaikalle. Käsittämätöntä, että näin voi edes sanoa, mutta mitä ikinä siellä seulotaan, on siitä ”arvokkain aines” jo aikaa viety. Paskempaa paskaa on vaikea kuvitella.

Ehkä olet nähnyt Madventures-jakson jossa vierailtiin kaatopaikalla.

Riku ja Tunna: ”Steung Mean Cheyn kaatopaikalla vierailu ei hevin unohdu: hirvittävässä löyhkässä Phnom Penhin köyhimmät perheet ja kodittomat orvot etsivät jätteiden seasta jotakin myytävää tai syötävää. Siellä vierailtuaan suuttui, itki ja oksensi. Ja tiesi, missä helvetti on.”

Itse en kaatopaikalla käynyt. Paljon näki ihan ilmankin. En osaa sanoa mitä vaikutusta tällä kirjoituksella tavoittelin, ehkä se herättää ajatuksia. Ehkä ruokahalu meni. Häh?!

It’s a fucked up world we living.

Mainokset
Kategoria(t): Ruoka Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Double Down & Pagpag

  1. benj sanoo:

    We first ate the Double Down after that wicked Deftones Concert (Manila, 2011). Why did you have to write a social commentary after it?! haha

    • Rise sanoo:

      Hehe it was an awesome concert, thanks buddy! 🙂 One that we actually had tickets for (as opposed to those damn all-access passes…) And the best after-concert meal I’ve ever had. Thou it was the one time we should have gone to Republiq instead! Damn… haha.

      Oh, and I’m trying to share information with my countrymen. About the things I see on my travels.. You remember the traffic and the polar bears thing? So keep the bear in mind that it’s not the only difference. You know, there is no KFC in Finland! So beer with me here! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s