Surffin teoriaa

Postauksestahan tulee taas pitkä kuin nälkävuosi..  No, ympäristöön liittyvät teoriat tuli esiteltyä. Nyt vielä hyvin pikainen idea varsinaisesta aloittelevan aaltojen kuninkaan toiminnasta.

Ennen kuin pääsee leppoisan aallon murtumiskohtaan naatiskelemaan pitää taistella tiensä ”ulos” ulapalle kohti line uppia, joka vastaa vähän nakkikiskajonoa – ohittelua ei katsota hyvällä. Kevyen alkulämmön ottamisen (ei siis mielellään eilisillan radattamisesta toipumisen) päälle jordaaniin ja laudan päälle urheilullisesti röhnöttämään. Krooliuintihenkisellä melomisella taistellaan kohti avomerta.

Ennen pitkää vastapalloon tulee sitten niitä aaltoja. Niiden ohittamiseksi on kehitetty muutama konsti. Lyhyehköllä lankulla voi toteuttaa ns. duck diven, jossa lauta painetaan taidokkaasti ikään kuin aallon läpi. Kai se sitten muistuttaa sukeltavaa vesilintua. Vähänkään isompaa lautaa on mahdoton saada puskettua veden alle, joten sen kanssa on parempi toteuttaa niin kutsuttu eskimo roll.

Kolmas vaihtoehto on mahdollinen laudan kyydistä tippuminen, epätoivoinen räpiköinti ja yleinen hukkumisen välttely. Tämä kaikki toteutetaan ennen kuin seuraava aalto jo puskee päälle. Ehdottomasti henkilökohtainen suosikkini.

Aaltojen murtumiskohdan meren puolelle päästyä voi nousta vaikka istumaan laudan päälle, jotta näkee vähän kauemmas. Samalla voi yrittää saada keuhkoihin meriveden tilalle taas happea. Kun sopivan näköinen aalto lähestyy, niin alkaa armoton räpiköinti ja potkiminen. Tavoite olisi päästä aallon kyytiin. Se helpottuu, jos lauta-märkäpuku-aaltojenkuningas -systeemin nopeusvektorin suunta ja suuruus saadaan samantyyppiseksi kuin aallolla.

Jos tässä onnistutaan, niin perstuntuma kertoo sen hetken kun aalto kaappaa mukaansa. Sitten pusketaan lautaa käsillä alaspain ja hypätään itse tyylipuhtaasti laudan päälle seisomaan ja ratsastetaan rantaa kohti. Jos aallon nopeus tuli aliarvioitua tai omat voimat jälleen kerran yliarvioitua niin loivempi aalto pyyhkäisee alta ja voi odotella seuraavaa… vähän isompi ja jyrkempi onkin sitten pääsylippu pyykinpesukoneen linkoussimulaattoriin. Wipeout.

Pesukoneessa suuntavaisto ja tilannetaju on hetken aikaa huteralla pohjalla… Laudan kyydistä pudotessa olisi hyvä suojata omaa päänuppia vähintään toisella käsivarrella. Oman laudan päähän kolahtaminen ja esimerkiksi tajun menettäminen näissä olosuhteissa ei todellakaan ole hyvä idea. Tässä kannattaa taas tiedostaa omat rajansa, tai voi olla hätää kärsimässä…

No, jos homma menee putkeen, niin aallon kyydistä voi nautiskella hyvän matkaa. Taitavat veijarit myös ohjailevat lankkuaan pitkin aallon seinämää ja suorittavat vaikka minkälaisia taikatemppuja, kuten ainakin videot meille todistavat. Ne eivät ole kuitenkaan meidän toiminnan kannalta ajankohtaisia, joten jätetään myöhempään hetkeen. Yleensä aloittelija ei yhden aallon kyydissä ihan hirveän pitkään joudu kärvistelemään…

Tätä sitten suoritetaan kunnes valtameri tai surffari väsyy. Toistaiseksi se on aina ollut surffari. Homma onkin huomattavasti antoisampaa, jos on edes suhteellisen hyvässä kunnossa.

Ihan ekoilla kerroilla ei välttämättä pääse edes laudan päälle seisomaan, ja murtuvien aaltojen sijaan metsästetään niitä jo murtuneita.. Jalatkin usein yltävät pohjaan, joten älytöntä uimataitoakaan ei välttämättä tarvita.  Jo se ihka ensimmäinen ”runi” kun white wash eli jo murtuneen aallon viimeiset kuohut työntää lautaa kohti rantaa on täysin sanoinkuvaamatonta, käsittämätön fiilis! Tästä voi jo muutamassa päivässäkin kehittyä paljon ja päästä hiukan surffin makuun.

Aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta ei se tästä jauhamalla parane… Toivottavasti tästä sai jonkinlaisen kuvan lajista ja ehkä jopa kipinän sen testaamiseen. Jos tykkäät muista lautalajeista tai vaikket olisi kokeillutkaan, suosittelen surffausta jos vaan tilaisuus tarjoutuu.  Ehdottomasti ihan siellä kärkipäässä niistä hommista mitä voi housut jalassa tai ilman housuja tehdä, ei kahta kysymystäkään. Menkää jo!

Mainokset
Kategoria(t): Filippiinit Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Surffin teoriaa

  1. Paluuviite: Baler – that pretty harry break out there | aaltojenkuningas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s