fuckvisitingliveinsagada.com

Jos lapsuusajat voisi elää uudestaan ja kohteen saisi itse valita, niin Sagada ei olisi paskimmasta päästä mestoja. Ei niin että haluaisin valittaa, mutta kelaapa jos hiekkalaatikon tai pihakeinun sijaan lähiympäristön kohteisiin kuuluisivat luolat ja vesiputoukset!

No, ennen kuin vesiputouksia ja virkistävää uintia lammessa on taivallettava mahtavien riisiterassien halki. Cordilleran vuoriston riisiterassit on nimetty ”maailman kahdeksanneksi ihmeeksi” ja ovat kaiketi Unescon maailmanperintökohde ynnä muuta perussettiä. Hienoimmat maisemat löytyvät Banauen lähistöltä, ja ne on jopa kuvattuna tasavallan suurimpaan, eli tuhannen peson, seteliin.

Sagadan riisiterassit eivät ole aivan yhtä massiiviset kuin Banauessa, mutta varsin vaikuttavat kuitenkin. Vanhimmat rakennelmat ovat arviolta kahden vuosituhannen takaa, eli niitä ei ole kaivinkoneiden kanssa rakennettu. Oma hommansahan siinä on ollut. Mutta nerokkaat Ifugao-kansan insinöörit ovat hyödyntäneet veden virtausta maamassojen ohjaamiseksi haluttuihin paikkoihin, joten pelkästään lapiota heiluttamalla ja kiviä kanniskelemalla tätä kaikkea ei ole tarvinnut tehdä. Jälleen yksi osoitus siitä, miksi insinööri on älyllisen elämän korkein olomuoto. 🙂

Niin tai näin, varsin vaikuttava näky. Maisema luonnollisesti vaihtelee paljon sen  mukaan, missä kasvuvaiheessa riisisato on. Kauneimmillaan maisema on vehreitä terasseja toisensa perään, varmaan ”rumimmillaan” se on sitten vain multa- ja saviportaita toinen toisensa perään. Osuimme paikalle jonkinlaisena välimallin hetkenä.

Ehkä reilu tunnin (tai parin) taivallus näiden maisemien halki, ja päädyimme Bomod-ok -vesiputoukselle (Big Waterfalls). Vesiputouksen alla olevassa lammessa on mukava käydä virkistäytymässä auringonpaahteen alla tarpomisen jälkeen.

Myöskin putouksen alla olevalta kallionkielekkeeltä voi hyppiä lampeen. Sinne on vain suhteellisen hankala päästä liukkaita, sammaleen peittämiä kallioita pitkin. Varmaan sanomattakin selvää, että jos täällä sattuu jotain, niin apu on melkosen kaukana. No, tästä on turha kirjoittaa, kuvat kertoo paljon paremmin…

Itse onnistuin kallionkielekkeen lopulta valloittamaan ja opastin ”vastalöydetyn” reitin muillekin. Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen tämä onnistui ehkä viidessä minuutissa… jonka jälkeen paikalliset sankarit näyttivät mallia ja käytännössä loikkivat saman matkan parissa sekunnissa. Sisäisen seikkalijani itsetunto ei ole toipunut kolhuista vieläkään. 😦 No, vesiputous on aina vesiputous!

Mainokset
Kategoria(t): Filippiinit Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: fuckvisitingliveinsagada.com

  1. Benj Espina sanoo:

    ”The engineer is the highest form of intellectual life”. LOL

    As Sheldon Cooper would say, you guys are the oompaloompas of science.

    Thanks for this, man!

  2. pusangkalye sanoo:

    i loooove and miss sagada.hope you had a good time there!!!:D

  3. Oh, and thank you for the pictures Jay, Sam and Renz. Credit for the brilliant title goes to Deens or Allan if I remember correctly. Thanks! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s