Suomipojat maailmalla: Boracay & Manila

Kommentaattorien kruunaamaton kuningas ilzed tuomitsi jyrkästi blogin ensimmäisen päivityksen tylsänä. Yhdyn häneen (!?). Nyt on kovat paineet kirjoittaa jotain mielenkiintoista. Aiheena siis suomipoikien viikon mittainen rentoutumisreissu Filippiineille. Kuten arvata saattaa, näillä reissuilla sattuu ja tapahtuu. Julkaisukelpoinen materiaali – kuten nyt muistikuvat reissusta yleensäkin – voivat kuitenkin jäädä vähäisiksi…

Tarkoitus on yhä edelleen olla vähän tylsä ja yrittää ylläpitää blogin ”äitiystävällistä” yleisilmettä (sekä vältellä vahingonkorvausvaatimuksia, kunnianloukkaussyytteitä, työtarjouksia keltaiselta lehdistöltä ja mitä näitä nyt on…). Miten tällaisesta viikon kestävästä juoma-, ruoka-  ja kulttuurimatkasta voi sitäpaitsi kirjoittaa mitään muuta kuin: ”tääl on niin nättiii! hajotkaa pakkaseen!”? Tämä päivitys menee siis niille oldschool-kavereillemme, jotka tuntevat tarinan päähenkilöt jo entuudestaan: olisittepa KAIKKI täällä! 🙂

Muut: tämä on taas vain pitkä, tylsä päivitys, joka kertoo aamupaloista ja kavereistani. Odotelkaa suosiolla seuraavaa. You’ve been warned!

Pojat saapuivat mestoille aamuyöstä sunnuntaina, Kossun syntymäpäivänä. Kävin ottamassa heistä kopin lentokentällä ja ehdin jo hätääntyä, kun ketään ei näy puolitoista tuntia koneen laskeutumisen jälkeen, eikä puhelut mene läpi Suomen numeroihin… Mietin, että olenkohan oikeassa paikassa venaamassa, kun ei siellä juuri ketään muita näkynyt. Lisäksi ystävällinen vartija yritti auttamisen sijaan saada minulta rahaa väittämällä, että kyseisessä mestassa (terminaalin ovella!!) ei saa venata, mutta hän antaa minulle erikoisluvan… onneksi olen sen verran vatipää etten aistinut tätä kusetusyritystä, vaan nyökkäilin vaan tyhmänä..

Sieltä tutut sankarit kuitenkin lopulta vaappuivat läpi maahantulomuodollisuuksien. Jälleennäkeminen oli riemukas! Ekat kommentit: ”Jannu on laihtunu!”. Josko näin oli todella päässyt käymään, niin tilanne kyllä korjattiin viikon aikana:

Sain iltapäivällä tekstiviestin että lentomme Caticlaniin on peruttu… Akuutti hatutus iski päälle. Onneksi Cebu Pacific Air aisti matkamme tärkeyden, ja saimme lennon samalle illallle – tosin Kalibon kautta kiertäen. Pääsimme perille vain muutamaa tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. On todella ärsyttävää, kun viimeisen päälle hiotut suunnitelmat menevät keturalleen juuri ennen maaliviivaa. Ankaralla loppukirillä, yhteishengellä ja koko tiimin uhrautumisella saimme illan juomatavoitteen kuitenkin täyttymään, joten peli ei ollut vielä menetetty. Riemu taistelijoiden kasvoilla kertoo kaiken!

Kuten jo taisin mainitakin, niin pojat olivat viettäneet edellisen viikon Singaporessa, ja odotuksena Filippiinien suhteen oli ”mä haluun johonkin rannalle ja bilettämään!”. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut helmi käydä myös jollain Magalawan tai Anawanginin tyyppisellä autiommalla rannalla tsillaamassa. Viikossa kuitenkin ehtii kunnolla nähdä ehkä yhden kohteen. Poikain tilauksen huomioon ottaen kohteen valinta oli aika lailla itsestään selvä. Boracay on ehdottomasti pahiten turistien kansoittama paikka Filippiineillä, mutta timanttisen rannan ja jatkuvan juhlimisen yhdistämiseksi on vaikea keksiä parempaa mestaa!

Tulee taas mieleen se laulu vehreistä palmuista… en viitsi toistaa, mutta tässä kuitenkin kuva vehreästä palmusta iloksenne:

Saavuimme illalla jo tutuksi tulleeseen Frendziin ja istahdimme tervetuliaisoluelle. Päädyimme ottamaan parikin olutta ja kertailemaan vanhoja muistoja, kun ei oltu pitkään aikaan nähty. Tietysti siinä tuli sitten kerrattua kaikkein rodittomimpia juttuja vuosien varrelta – kovaan ääneen suomeksi, kuinkas muuten. Jossain kohtaa nurkan takaa pamahtaa kolme viehättävää nuorta vaaleaverikköä, jotka tervehtivät iloisesti: ”Moro pojat, onpa kiva nähdä muitakin suomalaisia!” Ei mennyt avaus taas ihan putkeen.. 😀

Ilta jatkui enemmän tai vähemmän sekavissa merkeissä eri yökerhoissa ja päättyi yöuinnin kautta yöpymiseen eri kohteissa pitkin rantaa… No further comments.

Aamu alkoi iltapäivällä (logically enough) 1-2 maissa, mikä on hyvin tyypillinen heräämisaika Boracaylla. Aamiaiset ovat vertaansa vailla. En oikein tiedä itsekään, mistä tämä aamupalafetissi on lähtöisin. Maybe from the ”holy bible”: Kemosabe is gonna have some flavor. I like to recharge my batteries, shut down the engines, get myself back to neutral… Mikään ei oo parempaa pitkän illan jälkeisenä aamuna! (1:50)

Paikalliset usein syövät riisiä eri lisukkeilla aamupalaksi, itselle se ei jotenkin uppoa. Mutta kuten kaverini Jay totesi: ”Never jugde another man’s breakfast.”

Aamiaisen jälkeen latasimme hetken akkujamme Frendzin aulassa. Taas kerran jutut jotenkin luiskahtivat sinne hävyttömän puolelle. Oletimme kuitenkin, että keskellä kaunista päivää edellä mainitut suomitytöt ovat varmasti rannalla, eivätkä huoneessaan. However, ”assumption is the mother of all fuck-ups”, ja sieltä neidit pian saapuivatkin huoneestaan. Jälleen kerran olimme onnekkaita, sillä kävi ilmi, etteivät he olleet kuulleet juttujamme.

Pian aamiaisen jälkeen voikin siirtyä rannan aurinkotuoleille nauttimaan häppäreistä, jotka jatkuvat pitkälle iltapäivään tai iltaan asti. Peruscocktailit maksavat sen 2-3 euroa laaki, eli kaksi yhden hinnalla niitä voi heittää hetulaan reilun euron kappalehinnalla. 5-6 tällaista ja oletkin jo kuluttanut saman verran rahaa kuin kotona menee siihen sedulan narikkaan ja sisäänpääsyyn… 🙂 Istuskeltiin aurinkotuoleilla auringonlaskuun asti ja ystävälliset tarjoilijat pitivät huolen, että tyhjentynyt lasi vaihtuu täyteen ja ettei nälkä pääse yllättämään. Tällaiselle viiden-kuuden tunnin sessiolle tulee hintaa melkein 20 euroa! Hajottavaa, eikö?

Illalla istuskeltiin Frendzin aulassa, juopoteltiin ja aiheutettiin pahennusta muun muassa suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten  hostlavieraiden silmissä. Kävimme vielä aamuyöstä vetämässä tacot helttaan suomalaista snägärirituaalia noudattaen. Krisu kivitteli paikan erittäin kissaa tarjoilijaa ja menestys oli totuttuun tapaan taattu:

”Well HI THERE! How ya doing?”
“I’m working.”

Bummer.  😀

Boracay on (ainakin meille) pitkälti tätä samaa, tappavan tylsää ja sangen rasittavaa kaavaa päivästä toiseen. Epäterveellisiä aamiaisia, happy hour -cocktaileja rannalla, UV-säteilyä, huonoja yöunia… You name it, they got it! Elämä on raskasta.

No, jos et satu olemaan kuudentoista, niin tälläinen elämä on oikeasti pitkän päälle äärettömän raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Ainakaan oma elimistöni ei enää ole siinä kunnossa kuin se oli vielä niihin aikoihin, kun alkoholin kanssa ei lain mukaan pitäisi olla missään tekemisissä. Niinpä pelkän itsetarkoituksellisen juomisen ohelle pitää keksiä jotain muutakin tekemistä.

Ainakin omissa muistoissani niitä parhaita reissuja ovat esim. Lapin laskettelumatkat, joissa päivän laskuaktiviteetin jälkeen sen oluen tuntee todella ansainneensa! Niinpä pyrimme nytkin taas päivisin testaamaan saaren aktiviteettitarjontaa.

Näköjään Boracaylla on aina jonkun pakko olla kipeänä, muuten on liian kivaa. Tällä kertaa uhreiksi joutuivat Kossu sekä yksi tytöistä. He kehittivät jostain raflasta pahan ruokamyrkytyksen, joten päädyimme Krisun kanssa kaksin testaamaan taas windsurfingia. Totuttuun tapaan näin kokeneet jätkät eivät opetuksesta maksa. Homma sujui kuitenkin jo kertaluokkaa paremmin kuin viimeksi, ja pääsin tällä kertaa jopa liikkeelle. Ehkä tämäkin lautalaji vielä lunastaa paikkansa tulevaisuuden harrasteissani. Kikke teloi valittevasti itsensä heti alkumetreillä. No, tunti urheilua päivässä oikeuttaakin jo kahteentoista kaljaan illalla, eikö?

Kuvat eivät kyllä pysty vangitsemaan (meidän) windsurfingissa läsnäolevaa dynamiikkaa ja vauhdin määrää..

Illalla Kossu oli edelleen poissa pelistä ja neidit tosiaan säikähtivät aamulla, että heidän kaverinsa on kuollut.  No, onneksi kyseessä oli ”vain” pyörtyminen. Miehistötappioista johtuen olimme kuitenkin Kikken kanssa murheen murtamia. Lääkitsimme itseämme sillä perinteisellä suomalaisella parannuskeinolla: kalsarikänneillä. Piti tämäkin päivä nähdä: varmaankin parhaasta päästä biletysmestoja maailmassa, ja herrat istuvat omassa hyvässä seurassa terassilla tinaamassa rommia..

Seuraavana päivänä varasimme kahteen mieheen romanttisen auringonlaskupurjehduksen. Tuuli ei missään nimessä ollut edes kova, mutta pikkuinen katamaraani on suhteellisen hurja peli kulkemaan! (Niille, jotka tietävät mistä puhun: NO eihän se mikään ’maraani seiskafemma ollut, mutta varsin näppärä peli kuitenkin. 😉 ).

Alus ankkuroitui pariin otteeseen, ja kävimme tutustumassa taas vedenalaiseen maailmaan. Snorklaus aivan Boracayn tuntumassa ei kuitenkaan ole (Filippiinien mittapuulla) kovin kummoista.

Se niistä koskemattomista rannoista..Perustylsien ahvenien lisäksi näkyi kuitenkin erilaisia pikkukaloja lähes kaikissa sateenkaareen väreissä – sellaisia, mitä yleensä näkee akvaarioissa.

Huomasimme riemuksemme, että myös tänä iltana  (kuten jokaisena edellisenäkin) baareissa oli tämä niinkutsuttu iloinen tunti! Kossukin oli taas niinsanotusti vatsansa herra ja liittyi riemukkaaseen seurueeseen. Myös Frendzissä tapaamamme maailmanmatkaaja Nick liittyi porukkaan. Nick oli jostain syystä (jota en nyt muista) jumissa Boracaylla kuukauden verran. Oletettavasti parin viikon jälkeen ne ainaiset häppärit eivät enää tunnu niin ihmeelliseltä. Nick pitää helmeä kuvablogia, jota voi ihmetellä osoitteessa nickrostron.com.

Viikon säästövinkki reissarille: tärkeässä roolissa ryöstöhintaisella (!) Boracaylla on myös ”häppärioptimointi”: yksi mesta aloittaa jo aikaisin iltapäivästä ja lopettaa sitten jo 5-6 maissa. Siitä voi siirtyä seuraavaan, joka jatkaa aina kasiin asti. Lähes kaikkien mestojen häppärit kuitenkin loppuvat viimeistään tällöin. Kuitenkin esimerkiksi Hobbit Holessa (jossa tarjoilijat ovat sangen lyhytkasvuisia..) juoma on hyvinkin halpaa aina yhteentoista asti. Tämän jälkeen todennäköisesti oletkin itse aikalailla valmis.

Eikä sitä oikeastaan voi väittää, että ne normihinnat Suomen mittapuulla kovin kalliita olisivat. Itse olen jo näköjään sisäistänyt Filippiinien hintatason. Suomeen ja Singaporeen tottuneet sankarimme ihastuivat välittömästi halpoihin hintoihin Boracaylla – siinä missä ne minun mielestäni olivat lähes laillistettua ryöstöä! 😀

Mitä hauskaa tästäkin illasta nyt voisi sanoa? No, sanotaan vaikka että Kossu dominoi baarien vessoja – TAAS! 😀

Kaikki hauska päättyy aikanaan, ja seuraavana aamuna olikin edessä paluu Manilaan. Maksoimme huoneet ja huomattavan huonepalvelulaskun. Frendzin ystävälliset työntekijät hyvästelivät meidät ja toivottivat tervetulleiksi takaisin, ja lähettivät vielä Iikalle terveisiä!

Lento oli jälleen Kalibosta Manilaan, ja kentällä konetta venaillessa oli uutisissa Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista. Tuli myös ensimmäistä kertaa oltua puheyhteydessä kotiinpäin, kun isäukko soitti ja kertoi uutisista, jos en ollut sattunut vielä kuulemaan. Myös Filippiineille annettiin tsunamivaroitus.

Istuskelimme taksissa Manilassa noin kello viisi, kun sain tekstiviestin, että tsunamin odotetaan iskevän 17.55 Filippiineille. Taksikuski hieman hätääntyi uutisesta. Kuitenkin karttaa vilkaisemalla aistii aika nopeasti, että Manila ei ole Japanin suunnasta tulevan hyökyaallon ensimmäinen kohde. Lopulta Filippiinit onneksi säästyi kokonaan tsunamilta. Katastrofin täysi laajuus Japanissa tosin selvisi vasta myöhemmin.

Hetken pohdin mielessäni, miltä tsunami näyttäisi omalla kadullani Manilassa. Taft avenue on erittäin lähellä rantaa ja melko matalalla, joten aina tulvien ja sateiden yhteydessä se on veden vallassa… Aika monessa mestassa täälläpäin maailmaa on viimeaikoina kolissut, mikä pistää kyllä hieman miettimään. Benj kirjoitti jälleen kerran hyvän postauksen maanjäristyksen vaikutuksista Manilassa. Mikäs täällä ollessa, ollaan onneksi vain ”medium-risk” alueella! Koputellaan puuta.

No, nämä mietteet kuitenkin unohtuivat pian, kun jouduin säätämään saman illan juhlaseuruetta oikeaan osoitteeseen. Joni ja Aku Singaporesta liittyisivät seurueeseen, ja olin kutsunut CS:n kautta kaikki halukkaat liittymään aloitteluihin ja myöhemmin juhlintaan Republiqissa (jonne Benj, tai itseasiassa Trina järkkäsi koko jengin sisään, isot kiitokset!). En nyt jaksa taas mehustaa tuota verkkosivustoa, ettei Ileltä pala käpy, mutta kuitenkin mukavat useamman kymmenen ihmisen juhlat saimme aikaiseksi. 🙂

Vieraille oli siis tarjolla mahdollisimman autenttinen Manila-kokemus kaikkine kontrasteineen. Aloitimme katuruokailulla Ermitan backpacker-alueella, jossa pöydät siis kirjaimellisesti kadulla ja kerjäläiset pyytävät ruokaa suoraan lautaseltasi. Tästä siirtyminen myöhemmin toiseen ääripäähän, Resorts World Manilan rikkauksien ja ylellisyyden pariin. Toivottavasti jätkät tykkäsi!

Suoritimme tässä välissä myös balut-challengen.

Loppuilta Republiqissa sujui  ns. tavalliseen tapaan.

Varmaan joskus 6-7 maissa pääsimme jo nukkumaan. Seuraavana päivänä ennen poislähtöä kävimme vielä poikien kanssa vaateostoksilla ja leffassa. Sen jälkeen olikin jo jäähyväisten aika. 😦

Itse asiassa ensimmäistä kertaa vieraiden lähdettyä iski aika pahasti koti-ikävä. Oli erittäin mukava nähdä kavereita, mutta samalla alkoi kelata kaikkia niitä kavereita, joita ei pitkään aikaan näe. Muutenkin oli aika maissa ja jotenkin kaipasi kaikkea tuttua ja turvallista – niitä asioita, jotka Suomessa toimivat, mutta joista täällä ei ole tietoakaan…

No, tästäkin masennuksen alhosta kuitenkin selvittiin. Kiitoksia pojat käynnistä, toivottavasti reissu oli tekemisen arvoinen!

Advertisements
Kategoria(t): Filippiinit Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Suomipojat maailmalla: Boracay & Manila

  1. ilzed sanoo:

    aivan liian pitkä en jaksa kyl lukea

  2. Raipe sanoo:

    Hyvä postaus!

  3. ilzed sanoo:

    hyvä post! oot saanu ittes vihdoinkin takas. huumorikin edelleen terävää kuten forrest gumpin ajatuksen kulku. ehkä enemmän kuvii naisista hm perhaps no?

    loistava tarina tuo how ya doin’! propsit krisulle!

  4. Joni Ihalainen sanoo:

    On kylla hyvaa tekstii !! Kiitos viela kerran hauskasta illasta 😀

  5. Talu sanoo:

    Aloin etsiä hirttoköyttä ja hataraa tuolia. Syö todella paljon miestä lukea Suomen ”lämmössä” tällästä tekstiä …

    • Kiitoksia! Et arvaakkaan miten paljon ilahduttaa kuulla, että blogistani on riemua kanssaihmisille! Älä tee mitään peruuttamatonta, Suomen kesä on lähellä, ja se on lyhyt ja vähäluminen! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s