Paradise has a name. It’s called Magalawa Island.

No, kerrotaan seuraavaksi vähän mukavia juttuja. Jokainen päivä tuntui edellistä paremmalta ja helpommalta, ja parin päivän jälkeen aloin jo uskoa, että voisin viihtyä täällä. (No, myöhemmin huomasin, että viihdyn täällä oikein hyvin, mutta alkuun tosiaan fiilis oli aika hapokas..) Paikallinen asenne on myös sellainen, että vaikkei kaikki hommat ole ehkä parhaalla mahdollisella tolalla, niin liika murehtiminenkaan ei auta. Elämä on elettäväksi tarkoitettu.

Ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme sekalaisen seurakunnan kanssa pakoon Manilaa. Kuten sanottu, Manila on itseasiassa kaupunkina älyttömän mielenkiintoinen. Vaikka se onkin monella tapaa huonon maineensa veroinen ja äärettömän ruma, on se myös monella tapaa kaunis ja kiehtova – paljon mainettaan parempi paikka. Täällä riittää nähtävää ja koettavaa, aiheesta lisää myöhemmin. Useimmat matkaajat suuntaavat Filippiineillä kuitenkin pois Manilasta mahdollisimman nopeasti, kohti paratiisirantoja, joista maa paremmin tunnetaan. Eihän tätä savusumua tänne tultu haistelemaan, joten nokka kohti paratiisia!

Reissuja lähialueille on kenties helpoin toteuttaa bussilla. Matkat eivät montaa euroa maksa, lähinnä vaikeaa on tietää mistä ja milloin bussit lähtevät – bussiasemia on loputtomalta tuntuva määrä ja aikataulut ovat suhteellisen tuntematon käsite. Lähdimme muutaman muun vaihtarin (Jürgen, Simona, Ester, Motti, Hugo ja Jessica) ja yhden paikallisen mimmin (Koko, CS-kontakti) kanssa kohti pohjoista, Zambalesia. Kohteena oli Magalawa Island, pieni saari jonne Koko tiesi meidät opastaa.

Paikka oli suhteellisen autio eikä siitä varmasti monikaan tiedä. Saarelta löytyi vain muutama bambumaja ja vähän matkan päästä pieni kalastajakylä. Saari oli avattu matkailijoille vasta muutama vuosi takaperin, ja mökkien omistajan visiona ei todellakaan ole ollut biletyssaari, vaan luonnonhelmassa oleva chillout-mesta. Ranta on upea ja korviin kantautuu vain ystävien ääniä ja aaltojen kohinaa. Varsin toimiva visio!Matkasimme yön yli bussilla ja aamulla kävimme ostamassa sapuskat paikalliselta torilta. Lisäksi mukaan tarttui toki muutama pullo olutta ja paikallista Tanduay-rommia. Manilassa muuten kusetetuksi tai ryöstetyksi tulemisen saumat ovat aika isot, mutta yleisesti ottaen provinsseissa on turvallisempaa. Olimme torilla kuitenkin sopivan tarkkaavaisina ja hieman epäileväisinä liikkeellä, koska tungos on kova.

Huomasin itse lopulta kulkeneeni nohevasti repun sivutasku auki kamera puoliksi ulkona koko ajan. Lisäksi pudotin makuupussin bussiin, mutta joku huomasi sen, ja bussi pysähtyi vielä palauttamaan tavarani… Vaikka täällä – kuten missä tahansa muuallakin – voi käydä paska tsägä, niin yleisesti ottaen ihimiset ovat rehellisiä ja myös älyttömän ystävällisiä.

Itse saarella oleskeluun aikaa jäi noin vuorokauden verran. Aika kului pitkälti uidessa, ruokaa laittaessa ja jutellessa. Illallisen jälkeen tutustuimme toisiimme ja paikalliseen olueen sekä rommiin.

Suomessa tulee ehkä käytyä baareissa vähän liiankin usein, joten kelasin että ihan hyvä jos reissulla ottaa vähän rauhallisemmin. Toki matkallakin voi rehata, mutta yksin reissatessa tulee otettua aika paljon iisimmin, lähinnä turvallisuussyistä. Sitä vain haluaa säilyttää tarkkaavaisuutensa kun on liikkeellä yksin ja täysin vieraassa paikassa. Elättelin siis toiveita, että tammikuu tulisi olemaan rauhallinen.

No, tämä haaveet hukkuivat paikalliseen rommiin heti ensimmäisenä viikonloppuna! Rauhallisella saarella ja mukavassa porukassa oli ihan rentoa nautiskella myös juomia. Ainoana suomalaisena pidin toki maamme mainetta yllä ja tuhosin vähintään oman osuuteni rommista. Myöskin maan vahvin bisse yhdistettynä raskaaseen päivään ja nestehukkaan saattoi vaikuttaa asiaan.

Loppuillasta istuskelimme tähtitaivaan alla upealla rannalla ja jutustelimme. Henkilökohtainen kovalevy kuitenkin täyttyi jossain vaiheessa iltaa, enkä saanut ihan kaikkia muistoja talteen. Muiden mukaan olin kuitenkin viihdyttänyt heitä koko illan – mitä voidaan pitää onnistumisena, tuossa kohtaa viihdyttämisen ja ärsyttämisen välillä on vain veteen piirretty viiva…

Porottava auringonpaiste herätti minut rannalta rommipullon vierestä vailla tarkkaa käsitystä siitä missä olen – saati muistikuvaa siitä, miten olin sinne päätynyt… Naama oli hiekassa ja suu kuiva kuin autiomaa. Can’t help but feel a little Jack Sparrowish! 🙂

Why is the rum always gone…?

Seuraavana päivänä kävimme kiertelemässä saarta ja tutustumassa kylään. Kylässä asui ehkä parisataa ihmistä. Oma Suomen lumihankiin optimoitu naamioväri herätti ihmetystä paikallisissa, erityisesti lapsissa. Iso lauma lapsia kulki kanssamme kylän halki ja rantoja pitkin ja olivat kovasti ihmeissään meistä.. aika outo kokemus! Olo oli kuin Avaran Luonnon kameramiehellä jonkun alkuasukasheimon keskuudessa..Kaikki hauska päättyy aikanaan, ja suuntasimme illaksi takaisin kohti Manilaa. Ensimmäinen reissu Manilan ulkopuolelle paljasti kuitenkin Filippiinien kauneuden ja bongasin myös ensimmäiset etäisesti surffaamiskelpoista muistuttavat aallot – tämän jälkeen olin myyty! Ai niin, koko reissu busseineen, takseineeen, veneineen, ruokineen ja juomineen maksoi ehkä reilu parikymppiä.

Advertisements
Kategoria(t): Filippiinit Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Paradise has a name. It’s called Magalawa Island.

  1. ilzed sanoo:

    haha kovalevy
    haha whys the rum gone

    tää on nii kultasta suihkuu koko blogi!

  2. Marco sanoo:

    come to davao city, philippines too hehe im sure ull love it here!

  3. Paluuviite: Boracay again.. | aaltojenkuningas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s